torstai 12. kesäkuuta 2008

Ontelolaatat

Tänään saatiin sitten kellariin katto ja samalla yläkerran lattia. Paikallavalu olisi ollut liian monimutkainen ja aikaa vievä ja vastaavasti puuvälipohja olisi vaatinut muutoksia jo hyväksi todettuun pohjaratkaisuun, joten päädyimme ontelolaattoihin.

Tänä aamuna ontelot sitten saapuivat ja reilua kahta tuntia myöhemmin ne olivat asennettuna paikoilleen. Nopeaa toimintaa, varsinkin kun meni reilusti yli puolituntia ennen kuin saimme ontelot raksan viereen. Reilun vuorokauden kestänyt sade oli pehmittänyt sen verran tietä, että se petti rekan peräkärrin alla. Olisi se saattanut kestää jos yhdistelmää ei olisi tarvinnut venkslata edes takaisin ahtaan risteyksen takia. Joka tapauksessa ontelot olivat jumissa vajaan 50 metrin päästä purkupaikasta. Onneksi taas oli suurta apua lähellä.. Velipoika oli jostain syystä arvannut mahdolliset ongelmat ja oli tullut katsomaan asennusprojektia Jontikalla. Ei muuta kuin nuppi irti perävaunusta ja traktori nupin tilalle niin johan saatiin laatat taas liikkumaan.

Samaan aikaan raksan vieressä oleva koivu oli saanut kaatotuomion. Se olisi hankaloittanut huomattavasti siirtämistä joten se sai lähteä. Viimeistään taloelementtien tullessa koivu olisi ollut liikaa tiellä, joten siitä hankkiuduttiin eroon.

Eilen kävi putkimies vetämässä viemäreitä sekä kylmät vedet tiivistettyyn soraan ja iltaohjelmassa oli fillerihiekan kottikärräystä ja aukkotukien hitsaamista. Kirvesmiehen olivat laittaneet raudat paikoilleen ja meille jäi vain kiinni hitsaaminen. Taukoa edellisestä puikonpoltosta oli kertynyt sen verran, että jälki oli hirveää, mutta tuo hitsauksen tarkoitus on pitää raudat paikoillaan, ei muuta.



Vesijohtoja ja viemäreitä



Tulipahan kokeiltua tuotakin



ja lystiä oli



Vankilan ikkuna.. eiku siitä tuleekin työhuone



Maanpinnan raja tulee noin harkon verran bitumin yläpuolelle.



Sinne se taipuu.. Onteloita ollaan tuomassa



Hyvin näyttää Mikko merkkiä, mutta tie alkaa pettää. Tuosta tultiin vielä kärrin mitta lähemmäksi, mutta ei enempää



Kunnes veto- tai tässä tapauksessa työntöpeli oli vaihdettu eri väriseen vehkeeseen



Sillä välin koivun puolikkaita siirreltiin hieman edemmäs


Kauempaa onteloiden asentaminen näytti tältä


Ja lähempää tältä.


Näkymiä ontelon päältä


Päivän luontokuvana kuusi ja uudet vuosikasvut

Ei kommentteja: