Rosvomäki projekti

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Uudessa kodissa.

Ensimmäinen päivitys uudesta kodista käsin. Reilu viikko ollaan nyt asuttu täällä ja hyvin on nukuttanut. Hereillä ollessa olemme olleet erittäin tyytyväisiä lopputulokseen sekä kantaneet tavaraa sisälle. Muutto on vielä vaiheessa: Motivaatiokämppä alkaa olla jo tyhjillään, mutta vielä olisi yksi täysi autotallillinen tavaraa jäljellä. Onneksi autotallin vuokrasopimus on voimassa tämän kuun loppuun..

Se on muuten jännä, miten viime hetken paniikki yllättää aina. Ei auta, vaikka projekti on kestänyt jo yli kaksi vuotta. Onneksi valmistauduimme tähän paniikkiin huolellisesti lataamalla pattereitamme Portugalin lämmössä viikon verran. Tiesimme, ettei mahdolliset lakot tai tulivuorenpurkaukset tule sotkemaan suunnitelmia ja ajoitimme paluun juuri muutamia päiviä ennen loppuhässäkkää.

Palasimme takaisin raksalle keskiviikkona. Perjantaina oli käyttöönottotarkastus ja lauantaina Kannustalon järjestämä taloesittely. Käyttöönottotarkastuksessa ei ilmennyt mitään suurempia. Sähköuunin kiinnitys kalusterunkoon puuttui ja teknisessä tilassa maasta tulevat läpiviennit pitää tiivistää radonin varalta. Tarkastuksen jälkeen loppuhommat jatkuivat aina aamukolmeen asti. Vajaan neljän tunnin unien jälkeen sinkosimme takaisin raksalle tekemään viimeisiä siivouksia ennen taloesittelyn alkamista.

Mukana taloesittelyssä oli myös HomeControl Finland, Parma-keittiöt ja Joensuun Kuva ja Ääni. Tuleva esittely antoi mukavasti motivaatiota saada koti valmiiksi ennen lauantaista h-hetkeä. Esittelyn alkaessa ei ollut enää kesken kuin takakaiuttimien kiinnittäminen.

Esittely meni mukavasti ihmisten kanssa tarinoidessa. Paikalla kävi myös muutama blogin seuraaja. Terveisiä vaan ja menestystä tuleviin rakennusprojekteihin! Sen verran oli talonväki väsynyt, ettei juuri muisteta mitä ollaan selitetty.

Alla oleva kuvasarja on otettu heti esittelyn jälkeen. Tällä hetkellä näkymät ovat taas hieman sekaisemmat..


Olohuone ruokailutilan suunnasta.


Ruokailutila olohuoneen suunnasta.


Eteinen olohuoneen suunnasta.


Makkari.


Keittiö eteisen suunnasta.


Keittiö ruokailutilan suunnasta.


Pikkumakkari


Toinen pikkumakkari


Yläkerran wc. Peilin sijoitus ei ole lopullinen..


Eteinen.


Portaat.


Pukkari.


Pesuhuone.


Sauna.


Pesuhuone saunan suunnasta.




Kodinhoitohuone.


Kellarin wc.


Takkahuone


Takkahuone


Ensipuraisuja kotiteatteriin.

Teatterin laitteistokokoonpano on seuraavanlainen:

Projektori : Optoma HD20
Vahvistin : Denon AVR-1910
Etukaiuttimet : Wharfedale Diamond 10.5
Keskiääni : Wharfedale Diamond 10 CM
Subbari : Wharfedale Diamond 10 GX-SUB
Takakaiuttimet : Wharfedale Diamond 10.1
Kuvat, äänet, pelit ja muut mediat : Sony PlayStation 3

Yhtään kokonaista elokuvaa ei olla vielä ehditty katsomaan. Lähinnä muilta hommilta liiennyt aika on mennyt laitteistoon tutustuessa ja säätäessä, mutta täytyy sanoa, että näyttää ja kuulostaa hyvälle. Pariin vuoteen emme ole ehtineet katsomaan oikeastaan yhtään leffaa, mutta eiköhän tilanne tästä korjaannu, syksymmällä.

Eli sisältäpäin talo on nyt valmis. Ulkona tekemistä vielä riittää. Tärkeinpänä listalla on ulkopuolen maalaus ja kellarin ikkunoiden smyygilaudoitus ja listoitus. Pihamaatakin pitäisi laittaa ja autokatos rakentaa, joten ei tässä vielä tylsistymään päästä.

Hymyilyttää oikeastaan koko ajan.


Lopuksi ukkosmyräkän jälkeistä luonnon väriloistoa.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Listoituksia ja kokolattiamatto.

Edellisen päivityksen jälkeen on saatu taas muutama homma eteenpäin. Sähkärit kävivät tekemässä loput hommat, samoin kvv-työt ovat nyt valmiit. Sähköt on mitattu ja vesiputket koeponnistettu. Listoitushommia ollaan tehty etiäpäin, vielä vaan niitä riittää. Itse asiassa kaiken näköiseen pikkusäätämiseen ja sipistelemiseen on huvennut aikaa ihan reilusti.


Säilytysjärjestelmä valmiina. Jos joku tuntuu olevan vinossa niin se on kuva. Kaappi on ihan suorassa.


Yläkerran vessakin on nyt toimintakunnossa


ja hanasta tulee vettä.


Suihkut on asennettu. Tämän lisäksi pyykin- ja astianpesukoneet on kytketty.



Yläkerran makkariin asennettiin puuttuvat parketit.

Tänä viikonloppuna Rosvomäellä nähtiin apuvoimiakin. Kiitokset Tuomolle, Toinille ja Mikolle jälleen kerran. Nyt on viimeinenkin väliovi paikoillaan ja kellarissa kaikki listat, teatterin ovi- ja ikkuna smyygilautoja myöten asennettuna.


Tässä huoneessa pääsi suorastaan nautiskelemaan listoituksesta.


Työn touhussa.


Sarjassa "koskaan aikaisemmin ei olla tehty": Kokolattiamaton asentaminen.


Matto levällään lattialla. Tästä alkoi sitten reipas puukottaminen.


Valmis.


Tyytyväinen testikäyttäjä.


Kevätilta.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Säilytysjärjestelmä

Pari viikkoa sitten tilattiin Ikeasta säilytysjärjestelmä kellarin varasto/työ/vierashuoneeseen. Kolme- ja kaksimetriseen liukuovikomeroihin pitäisi jotain tavaraa mahtuakin. Perjantaina Itellan kaveri toi 9 laatikollista erilaisia partikkeleita. Niitä läjätessä ja parketin asennuksessa menikin sitten ketterästi tämä viikonvaihde.


Lähtötilanne. Yllättävän painavia laatikoita täynnä monenlaisia osia.


Säilytysjärjestelmän alle jäävä lattia maalattiin.


Rungot kasausvaiheessa. Hyvin selkeää touhua, kun seuraa ohjeita huolellisesti.


Rungot kasattuna.


Ja tarkastettuna.


Sunnnuntaina homma jatkui parketin asentamisella.





Ovi kasausvaiheessa.


Eilisen illan tilanne. Ensimmäisessä kaapissa ovet paikoillaan. Toiseen komeroon on tulossa puoli metriä leveämmät. Niiden nostaminen paikoilleen saataa olla ihan mielenkiintoista.


Sää piti huolen siitä, että tämäkin viikonloppu viihdyttiin ihan hyvin sisätiloissa. Lauantaina satoi sen verran räntää, että sunnuntaina aamulla maa oli valkoinen. Että tämmöinen kevät.

PS. Meillä olis muuten ylimääräinen grafiitinharmaa lasinen 9x19 saunanovi. Sen saisi sopuhintaa, jos joku haluaisi. Se on uusi ja tehtaan paketissa. Ovi on siis Joensuun seudulla.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Lattialistoja ja hienosäätöä

Listoitus jatkuu edelleen, kohteet vain vaihtuvat. Tänä viikonloppuna ohjelmassa oli mm. lattialistoitusta. Tuomo ja Toini olivat jälkeen jelppaamassa ja silloinhan syntyy. Yläkerrassa pari makkaria, olohuone, keittiö ja ruokailutila alkavat olla lattialistoja myöten valmiit. Kellaristakaan ei puutu kuin työhuone ja teatteri. Ja noista huoneista puuttuvat myös lattiat... Muutenkin aikaa on kulunut kaikenmoiseen pikku säätämiseen. Ruokailutilan vitriini on nyt kiinnitetty ja valot viritetty. Tuulikaapin roskaluukkua lukuunottamatta keskuspölynimurin luukut on paikoilaan ja sähkökytkennät onnistuneesti testattu.

Sähkärit olis saanu kaiken kokonaan valmiiksi, jos meillä olisi ollut toimilaitteet jakotukkeihin. Ei sitten oltu edes älytty, että ne puuttuvat.


Listoitus vauhdissaan. Sähköttömällä listoitussahalla saa muuten todella siistiä jälkeä ja tarkat jiirit.


Anoppi ja ikkunan pesu


Sokkelilautoja kiinnittämässä


Valmista jälkeä : Makkari.


Keittiö.


Takkahuone.


Pukkarinurkkaus


Olohuoneeseen otettiin sälekaihtimet. Myös verhotangot on asennettu kaikkiin ikkunoihin.
Ruokailutilan ikkunoihin on tulossa laskosverhot.


HCF:n pojat olivat kytkeneet kodinohjausjärjestelmän päälle. Sähköä kuluu suorastaan pirullisesti..


Tuolien fiksausprojektikin nytkähtelee harvakseltaan eteenpäin. Etualalla olevasta puuttuu enää pintamaalaus. Taustalla olevissa puuttuu paljon muutakin.


Vitriinissäkin toimivat valot. Näppärää sellainen led-nauha. Tämä kuva on viikon takaa.