maanantai 5. lokakuuta 2009

Lisää tapettia, maalia ja kaakeleita seiniin

Muutama kuva viime viikonlopulta.


Kaikki laatoitukset ja saumaukset on nyt valmit.


Pukkarinurkkaus.


Porraskuilu. Ainut tapetoimaton seinä löytyy toisesta pikkumakkarista.


Kellarin seinään piti päästä kikkailemaan Tierrafinon T-paint tekstuurimaalin kanssa. Purkissa jauheena 6 kiloa Ayers rockkia, 3 kiloa Gomeraa ja kilo mustaa kiillettä.


Kuivat aineet ensin sekaisin, 5,5 litraa lämmintä vettä sekaan ja tuloksena erehdyttävästä suklaavanukkaan näköinen mönjä.


Ensin kokeiltiin mönjän nostamista seinällä telalla, mutta pian huomasimme leveän pensselin toimivan huomattavasti paremmin. Pensselin jäljiltä tekstuuri olisi ollut aika rosoisen näköinen, joten vedettiin seinä vielä telalla kevyesti yli.


Tulokseen ollaan tällä hetkellä tyytyväisiä ja lopullinen tulos nähdään, kun ollaan pariin kertaan harjattu tai pyyhitty pinnasta irtopöly pois. Siinä vaiheessa mustan kiilteen pitäisi tulla näkyville.


Syksy.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Tapetointihommia

Viikonlopun aikana saatiin lisää tapettia seiniin. Kaikki laatat on myös kiinni, joskin saumaamista puuttuu vielä. Etukuistiakin suunnittelimme kovasti, tarkoituksena saada sekin tehtyä ennen talven tuloa.


Eeva vauhdissa.




Olohuoneen seinä


Ison makuuhuoneen tapettiseinä. Lauantaina käytiin hakemassa huonekuusi hoidosta. Alunperin kuusi saatiin joskus vuosia sitten joululahjaksi kummitytöltä. Hoitoon Eevan vanhemmille se lähti reilu neljä vuotta sitten sellaisena kituvana käppyränä.. Nyt yritämme hoitaa kasvia paremmin ja pitää se hengissä...


Lähikuva makuuhuoneen tapetista.




Portaiden laatoitukseen olemme erittäin tyytyväisiä.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Lattioiden laatoitusta

Lattioiden laatoitukset alkavat olla saumausta vailla valmiit. Yläkerran aulan, portaiden, pukkarinurkkauksen, takkahuoneen, pesuhuoneen ja saunan lattioissa on nyt laatat. Itse asiassa enää puuttuu saunan seinän alareunaan tuleva laattarivi.

Viime viikolla pidin loput kesälomat ja olin mukana paloittelemassa laattoja. Itse asentamiseen en koskenut. Lopputuloksena ammattilaisen käsistä suorat ja siistit laattarivit.




Yläkerran aula


Tarmo itse asiassa kuvattuna


Se on siinä.




Valmista pintaa alakerrasta


Ettäs tiedätte.


Vesieristeen tarranauha on harvinaisen rasittava materiaali. Jos liimapinnat sattuvat osumaan yhteen niin kiinni on ja pysyy. Kuvassa nauha on osaavissa käsissä.


Pesuhuoneen lattia vesieristettynä.


Keittiön kaapit

Tämän puolen seinältä puuttuu vielä pari kaappia. Pakastin saatiin jo päälle ja on sitä jo ladattukin.


Jos ensi viikonloppuna saisi noita seinälle.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Paneelia kattoon

Huh, taas meni reilu kuukausi ilman päivityksiä. Anteeksi.

Rosvomäellä on kuitenkin saatu sentään jotain aikaiseksi. Keittiön asennusta jatkettu muutamalla pykälällä, kellarin loput ulkoseinät saatiin pinnoitettua ja parvekkeen kaiteet lasituksia myöten valmiiksi. Yläkerrassa on saatu lisää maalia seiniin, mutta suurin osa ajasta ollaan käytetty kellarin katon paneelointiin. Ensikertalaisten ollessa asialla alku on, jos ei niin hankalaa, niin ainakin hidasta. Tänään tuntui siltä, että päästiin jo vauhtiin.

Ennen kattoon laittamista ollaan vahattu paneelit Osmo Colorilla ebenpuun sävyiseksi. Aluksi hieman hirvitti tempoa jäteöljyn näköistä lillinkiä puhtaanvaaleaan paneeliin, mutta lopputulokseen ollaan oltu tyytyväisiä.


Eeva vahaamassa ensimmäisiä paneeleja.


Kontrasti käsittelemättömään on melkoinen.


Viimeistelynaulain on osoittatunut verrattomaksi peliksi.




Tämän päivän tilanne. Takkahuone alkaa olla valmis. Yli neljämetristen paneeleiden jälkeen lyhempien asentaminen on ollut yhtä juhlaa. Jotkut pidemmistä paneeleistä kieroontuvat sen varran että taistelutahdolle on ollut tarvetta.




Siellä ne nyt on. Ja lisää on tulossa.




Rouhepinnoitettua seinää.




Parvekkeen kaiteet ovat nyt tolppien maalausta ja valoja lukuunottamatta valmiit. Alareunaan ruuvasimme kiinni lankun, joka tukee lasia ja kaventaa alareunaa riittävästi. Viime viikolla lasiliikkeen miehen kanssa laitettiin lasit paikoilleen.


Luontokuvana raakoja tomaatteja. Kypsymistä odotellessa..

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Laatoituksia

Lomilla ollaan nyt lusittu jo toista viikkoa ja valtaosa ajasta on mennyt muiden töitä katsellessa. Lähinnä ollaan Tarmon laatoituksia ihmetelty. Kaikki on tehty millilleen. Välillä ollaan jotain itsekin yritetty saada aikaan.

Kellarissa on maalailtu seiniin lopullisia sävyjä ja ulkona pinnoitettiin viimeisiä seiniä rouhepinnoitteella. Yläkerrassa ensimmäinen seinä on tapetointu. Tulos ei ole täydellinen, mutta jostainhan se on aloitettava. Myös keittiön kasausta on jatkettu.

Viime viikonvaihde meni sujuvasti Ilosaarirockissa. Hyvät oli rokit ja säätkin suosivat.


Kodinhoitohuoneen lattia valmiina. Seinälle nostetaan vielä yksi rivi, jahka saadaan lisää laattoja. Loppuivat hieman kesken. Laatta on kuosiltaan sama, mitä tulee muihinkin lattioihin, tosin vain kooltaan pienempi.


Kylppärin ensimmäiset laattarivit.


Lisää tulossa


Valmista seinää. Työvalo kellastuttaa sävyjä. Alemmassa kuvassa värit lähempänä oikeaa.


Eri kulmasta, eri valaistuksessa. Saumaukset vielä puuttuu. Harmaille seinille tulee harmaa sauma ja mustille musta. Häivytetään näin vähän saumoja ja saadaan rauhallisempi ilme.


Mikko tuli näyttämään mallia keittiökalusteiden asentamisessa. Kiitos avusta!


Tästä on hyvä jatkaa.


Kuva viime perjantain ukkoskuurosta. Vettä tuli paljon ja joku lähelle iskenyt salama pimensi nettiyhteyden muutamaksi päiväksi.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Pihan muotoilua ja muokkausta

Tähän asti pihamaa on jäänyt "hieman" paitsioon tässä projektissa. Lauantaina siihen saatiin muutos ja nyt on kaadot kohdallaan ja piha sai muutenkin uutta ilmettä.




Oikeat koneet oikeassa paikassa saa homman näyttämään suorastaaan helpolta. Muutaman kerran on tullut jo todettua, että lapiolla tuota maata ei pysty kaivamaan. Ainostaan rautakangella ja sillä lapioidessa urakka ei joudu..


Reilun kahden tunnin jälkeen homma oli paketissa ja kone parkissa.


Talon päädyssäkin on viimein kaadot kohdallaan. Ja seinästä ei löydy naarmun naarmua.




Siitähän tuli aika jännän näkoinen. Maanpintaa piti tiputtaa nurkan kohdalta noin metrin verran.

Tämän viikon jälkeen meillä molemmilla alkaa loma. Yksi tavoite monien joukossa on raivata tuo terassi ja pinnoittaa loputkin seinät. Pihan kanssa saadaan askarrella vielä ensi kesänäkin.

Sisällä ollaan saatu myös jotain aikaan. Yläkerrassa kaikki maalattavat seinät on nyt maalattu ja tapetointiakin on kokeiltu. Kellarissa pesuhuoneen seinien, kodinhoitohuoneen ja vessan vesieristys on valmis ja homma jatkuu laatoitushommissa. Kaikki seinät on pohjamaalissa ja kodinhoitohuone on pintamaalattu.


Eteisestä saatiin vihdoin ja viimein muovit pois ikkunoista.


Tapetoinnin harjoittelun aloittimme pikkumakkarista.


Kodinhoitohuone.

Loman aikana olisi tarkoitus rykäistä hommia hieman paremmalla vauhdilla eteenpäin. Tekemistä tulevalta lomalta ei varmasti tule puuttumaan, mutta näinhän sen pitääkin olla.