sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Pihan muotoilua ja muokkausta

Tähän asti pihamaa on jäänyt "hieman" paitsioon tässä projektissa. Lauantaina siihen saatiin muutos ja nyt on kaadot kohdallaan ja piha sai muutenkin uutta ilmettä.




Oikeat koneet oikeassa paikassa saa homman näyttämään suorastaaan helpolta. Muutaman kerran on tullut jo todettua, että lapiolla tuota maata ei pysty kaivamaan. Ainostaan rautakangella ja sillä lapioidessa urakka ei joudu..


Reilun kahden tunnin jälkeen homma oli paketissa ja kone parkissa.


Talon päädyssäkin on viimein kaadot kohdallaan. Ja seinästä ei löydy naarmun naarmua.




Siitähän tuli aika jännän näkoinen. Maanpintaa piti tiputtaa nurkan kohdalta noin metrin verran.

Tämän viikon jälkeen meillä molemmilla alkaa loma. Yksi tavoite monien joukossa on raivata tuo terassi ja pinnoittaa loputkin seinät. Pihan kanssa saadaan askarrella vielä ensi kesänäkin.

Sisällä ollaan saatu myös jotain aikaan. Yläkerrassa kaikki maalattavat seinät on nyt maalattu ja tapetointiakin on kokeiltu. Kellarissa pesuhuoneen seinien, kodinhoitohuoneen ja vessan vesieristys on valmis ja homma jatkuu laatoitushommissa. Kaikki seinät on pohjamaalissa ja kodinhoitohuone on pintamaalattu.


Eteisestä saatiin vihdoin ja viimein muovit pois ikkunoista.


Tapetoinnin harjoittelun aloittimme pikkumakkarista.


Kodinhoitohuone.

Loman aikana olisi tarkoitus rykäistä hommia hieman paremmalla vauhdilla eteenpäin. Tekemistä tulevalta lomalta ei varmasti tule puuttumaan, mutta näinhän sen pitääkin olla.

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Ja eikun juhannusta

Yksi päivä puuhastelua taas takana. Viimeisen kuukauden aikana ollaan puuhattu sekä sisällä että ulkona, enimmäkseen ulkona. Pitäähän ne rehut saada maahan, jos meinaa jotain syssymällä syödä. Meillä on kisat Jyrkin kanssa, mutta luulen, että Jyrkin vilja vetää voiton. Tavoitteena omavaraistalous. Heh heh...




Oli melkoinen palapeli tuo kasvihuone, mutta siinä se nyt seisoo. Ja tuo ei vielä ole edes Ikeasta.

Homecontrollin Jani kävi vetämässä piuhat kellariin, jonka jälkeen saatiin roilot umpeen. Ohutsaumalaastia oli jäänyt sen verran yli, että kokeiltiin tayttää roilot niillä. Reilut 75 kiloa rösettä meni eto koloihin, mutta täyteen tuli.

Sen jälkeen tuli sitten tasoitusporukka tasoittamaan kellarin seiniä ja valkeus tuli myös alakertaan. Näyttää jo paljon valmiimmalta. Kiitokset vaan taas Karvosille. Seuraavaksi pitää miettiä seinien värit ja katon materiaali. Ajatuksena on vetää kellarin katto tummaksi vahatulla paneelilla.




Takkahuoneen kattoa.



Työhuone / varasto.


Pukuhuone

Yläkerrassa ollaan maalailtu seiniin viimeisiä värejä ja ollaan ihan tyytyväisiä. Aluksi jotkut sävyt vaikutti hieman arveluttavilta, mutta kun rinnalle laitetaan mustapohjaiset tapetit ja tammen värinen parketti, niin luotetaan, että hyvä tulee. Ainakin meidän mielestä.....

Keittiötä ollaan myös aloiteltu kasaamaan, mutta sitä tehdään sitten muiden hommien ohessa.



Olohuoneen seinät lopullisessa maalissa. Uunit on valmiit molemmissa kerroksissa.




Pikkumakkarit.


Yläkerran vessan seinässä laatoitusta. Yritettiin saada jotain väriäkin, mutta mustahan siitä taas tuli...



LEPPOISAA JUHANNUSTA KAIKILLE!

tiistai 19. toukokuuta 2009

Sisä- ja ulkohommissa

Hyvillä ilmoilla meinaa olla huonoja vaikutuksia sisätilojen rakennusvauhtiin, jos tuo muutenkaan ei ole ollut niin päätä huimaavaa. Aika meinaa mennä ulkona hiimaillessa, mutta jotain aina eteenkin päin.

Toissa viikonloppuna saimme kellarin viimeiseenkin huoneeseen kattokoolaukset. Lisätuentoja laitetaan vielä, mutta sähkäri pystyi vetämään piuhat jo paikoilleen.




Lisätuentoja pitää laittaa vielä, ettei putoa paneelit niskaan.

Viime viikonvaihtessa olikin sen verran mukavat ilmat, ettei sisällä malttanut kuin pyörähtää. Ulkonakin "onneksi" riittää puuhaa. Sunnuntain ohjelmaksi tuli kellarin seinien pinnoittaminen. Rouhepinnoitteet tuli jo hankittua viime syksynä, mutta kelit ei suosineet enää pinnoitusta ja harkkoseinästä tihkui sen verran vettä, ettei pinnoite olisi tarttunut. Ehtihän tuo nytkin.




Lähtötilanne. Kuten kuvasta näkyy niin sää oli loistava ja meidän piti pysytellä varjossa.


Purkista seinälle.

Ja hierto perään. Äkkinäisille sopivan joutuisaa ja helppoa.






Valmista pintaa. Voidaan suositella. Helppo työstää, hermot ei kiristyneet kummallakaan.


Männä viikolla Kermansaven uunimiehet kävi kylässä tekemässä molemmat uunit valmiiksi.


Yläkerran Jouni. Tyytyväisiä olemme molempien uunien ulkonäköön.


Kuukauden luontokuva...

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Keittiön lattiaa ja kattokoolauksia

Kellarissa ollaan jatkettu kattokoolausten parissa ja valmistakin on saatu aikaan. Koolausten osalta kodinhoitohuone, wc, pukuhuone ja takkahuone ovat nyt valmiit eli jäljellä enää kellarin makkarin ja teatterin katot.

Yläkerrassa Timo kävi laatoittamassa keittiön lattian ja jatkaa huomenna wc:n seinistä. Yläkerrassa pääsisi siis asentamaan keittiötä.




Keittiön lattiaa. Samalla laatalla jatketaan vielä eteisessä, portaissa ja alakerrassa.


Uusin hankinta Eevan käsissä. Runkonaulain on osoittautunut erinomaiseksi peliksi.


Valmista jälkeä. Ei ihan ammattilaisten tasoa, mutta parhaamme ollaan tehty.

Takkahuone. Keskelle tulee vielä lisää pika-ankkureita, että pysyy paneelit katossa. Koolaukset on kiinnitetty suoraan onteloon.


Kevät tuli viimeinkin tännekin asti. Oravakin osaa nauttia auringosta.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Väriä seiniin ja koolauksia kattoon

Hommia on jatkettu molemmissa kerroksissa. Yläkerrassa aletaan pääsemään viimeisiin pintoihin, mutta kellarissa ollaan muutama pykälä jäljessä. Seuraavaksi laatoitetaan keittiön lattia, että saadaan jo keittiön kaapistoja lopullisille paikoille. Näin saadaan enemmän riehumatilaa kellariin, joka on toiminut tähän asti lähinnä varastona.

Tasoitusporukka jatkoi hommia vielä pääsiäisviikollakin ja nyt on pikkumakkareissakin valmiit katot ja samalla reissulla tasoittivat myös porraskuilun seinät. Seuraavan kerran tilataan miehet töihin tasoittemaan kellarin seinät.


Ensimmäisenä päivänä saumat ja ruuvinkannat oli täytetty. Toisen päivän tilanteesta ei olekaan kuvaa tarjolla, mutta silloin katto oli ensimmäisen kerran ylitasoitettu.


Kolmantena päivänä ilmestyi valmista pintaa.

Kattojen tasoituksen jälkeen pääsimme maalaamaan keittiön seinät pintamaaliin. Tarkoituksena oli saada keittö siihen kuntoon, että voidaan laatoituttaa lattiat ja asentaa (eli asennuttaa) keittiökalusteet.


Kertaalleen maalattua seinää.



Muovit sai lähteä ikkunoista välittömästi maalin kuivuttua.

Kellarissa ollaan kattojen alaslaskujen kimpussa. Tällä kertaa valmiita rakenteita ei olla saatu särjettyä, vähän muuta kylläkin..


Eeva oli sahaamassa lankunpätkää, kun terä "haukkasi" vähän liikaa. Kalikka lähti terästä kuin ohjus ja hajoitti mennessään kuvassa näkyvän osan, mikä tuon nimi sitten onkaan. Muilta vaurioilta vältyttiin tällä(kin) kertaa.


Poravasaralla reikää onteloon.


ja pika-ankkurilla kiinni.


Kierrot alkavat olla valmiit. Tarkoitus oli lyödä kiinni loppujakin koolauksia, mutta veljeltä lainattu runkonaulain hajosi ensimmäisellä laukauksella. Kiitos ja anteeksi! Käytiin jo tänään katselemassa korvaavaa laitetta..


Aamuista auringonpaistetta. Kelit vain saisi lämmitä, vuosi sitten mäki oli jo lumeton ja kuiva ja talon kohdalla oli monttu.


"Punkkari"


Sunnuntaina Timo ja Annakin kävi raksalla pitkästä aikaa. Nando vetää rallia takapihalla.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Valmista pintaa yläkerran kattoon

Yläkerrassa laskettiin vaihteeksi ammattilaiset irti. Viime viikolla tasoitusporukka kävi ruiskuttamassa yläkerran katot pikkumakkareita lukuunottamatta. Siellä homma jatkuu ensi viikolla. Eilen kuluikin muutama tunti erittäin mukavasti, kun tyhjensimme nuo varastoina toimineet pikkumakkarit ja kannoimme kaikki kalusteet olohuoneeseen ja isompaan makkariin.


Valmista kattopintaa.


Olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä. Kattolistoja ei tarvita, koska seinän ja katon rajapintaan on laitettu paperinauha.


Kun katot on valmiit niin emme malttaneet enää pitää kaikkia ikkunoita suojattuna. Näkymää olohuoneesta. Olohuone jatkuu mukavasti parvekkeelle.

Samasta paikasta ruokailutilan suuntaan. Takasta puuttuu vielä viimeinen pinta ja kaakelit.

Kellarissa ollaan saatu roilotukset valmiiksi, vessan valoja lukuunottamatta. Pitäisi päättää vessan kalustus, jotta tiedetään runtata reiät oikeaan paikkaan.

Seuraavaksi olisi tarkoitus jatkaa kellarin kattojen alaslaskuja. Huoneissa, joiden katossa kulkee ilmastointiputkia, alaslaskua tulee reilu 20cm ja muualla vähemmän. Viime viikonloppuna aloitimme alaslaskujen tekemisen ja hieman tuhoakin saimme aikaan... Vessan osalta kaikki meni ihan hyvin, mutta takkahuone tuotti jo sitten hieman ongelmia. Kuvittelimme, että väliseinä kestää koolauksen kiinnityksen, mutta eihän se perhana kestänyt. ylimmäinen harkkorivi murtui kun vasaroimme koolausta kiinni. Noh, ne muutamat harkot saadaan muurattua uudelleen ja tästä lähtien kiinnitämme puutavaran kiinni suoraan ontelolaattaan. Kestääpähän ainakin.


Kertaalleen muurattuja harkkoja..


Kuukauden luontokuvassa jäljet. Mahdollisesti ilves, mutta varmuudella emme osaa sanoa.


Kevät!