keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Alkunikotuksia ja anturamuotteja

Maanantaina päivä alkoi kunnan mittaryhmän odottelulla. Saivat paikan näytettyä ennen kahdeksaa ja homma pääsi alkamaan. Aikaisemmin meillä oli jo pieni epäilys, että monttu on liian matala. Yhdeksän aikaan aamulla minulle realisoitui kuinka korkealle tuo ensimmäisen kerroksen lattia oikein olisi tulossa.. Liian korkealle, pihalta pitäisi tehdä kymmenen porrasta ylöspäin ensimmäiseen kerrokseen. Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä. Pohjaa pitäisi saada 60cm alemmas koko alalta, NYT!

Muutama soitto paikkakunnan kaivuriyrittäjille löi lisää kylmää vettä niskaan. Tällä viikolla yksikään kaivuri ei ehtisi paikalle. Mutta sitten onni alkoi kääntymään. Tässä vaiheessa velipoika Jyrki oli jo hyvin tietoinen tästä ongelmasta. Aika-arvio vain näytti pahalta, koska on kiireisin toukotyöaika menossa. Olin tilannut sepelit kapillaarikatkoksi ja soitin sorakuskille,että pistetään toimitus jäihin. Onneksi Jyrki sai idean kovan pohjan pehmentämisestä talikkopiikillä. Isä lähti ajamaan toista, takakauhalla varustettua traktoria ja vajaa kolme tuntia myöhemmin pohja oli laskeutunut sen 60cm ja tässä vaiheessa oli suhteellisen helpottunut olo.

Uusi soitto sorakuskille ja ensimmäinen sepelikuorma saapui heti kahden maissa. Vain pari tuntia alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin. Illalla upotin viemäriputken käsin suodatinkankaan alle. Kankaat levälleen ja sepelit päälle. Ei ne nyt ihan tasalleen menneet. Meikäläisen traktorilla ajamisesta on jo kulunut sen verran aikaan, että menköön tämän kerran. Kymmenen jälkeen alkoi olla jo sen verran hämärää ja meikäläisestä puhti pois, että katsoin parhaaksi painua nukkumaan.

Tiistaina aamulla kävin vuokraamassa täryn ja köröttelin tontille. Sepelikerroksen tiivistyksen jälkeen lähdin töihin ja kirvesmiehet aloittivat anturamuottien teon. Anturan täytettä on tulossa huomenna torstaina reilu 13 kuutiota. Tästä se viimein alkaa.


Harjateräksiä


Anturamuotteja kaukaa


Ja läheltä

Ei kommentteja: