keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Kolme tonnia laattaa

Tällä viikolla meillä molemmilla on talvilomaviikko ja ollaan ehditty olemaan Rosvomäellä päiväsaikaankin. Eilen tuli laatat sekä kiinnitys- ja vedeneristysaineet joita kannellessa kuluikin sitten rattoisasti muutama tunti. Muuten aika on mennyt yläkerran seinien tasoitteluhommissa.
Nyt ollaan jo reilusti voiton puolella ja homma olisi tarkoitus saada valmiiksi piakkoin..


Viimeisiä saumanauhoja kiinnittämässä porraskuilun seinään. Tommoset "taittotikkaat" on osoittautuneet hemmetin näppäräksi.


Lattialaatta, kooltaan 50x50cm. Noilla tulee tuulikaappi, eteinen, keittiö, portaat ja takkahuone.


Muita laattoja. WC:n musta laatta tulee myöhemmin tällä viikolla. Kerääjälle oli sattunut erhe ja meille tuli 13 laatikollista väärää laattaa, mutta eipä aiheuta sen kummempia toimenpiteitä. Tuovat oikeat laatat ja hakevat väärät pois. Kiireettömän rakennusaikataulun etuja, pienet ongelmat eivät jaksa edes hermostuttaa :).


Erinäisiä tärpättejä yms.


Sää on suosinut talvilomalaisia. Välillä keli on niin loistava, että voisi vain hiimailla ulkona.


Tuohon päästään rakentamaan etukuistia.. Sitten keväämmällä.


Sisätilojen työvalaistus on meillä ihan hyvällä mallilla. Vai mitäs sanotte?




Parit fiiliskuvat loppuun.

tiistai 27. tammikuuta 2009

Kalusteet ja kodinkoneet

Viime viikolla päästiin taas pitkästä aikaa kantamaan tavaroita. Torstaina tuli kodinkoneet pakastinta lukuunottamatta ja perjantaina keittiön, yläkerran wc:n, eteisen, tuulikaapin ja kodinhoitohuoneen kalusteet.

Koneet ja kalusteet tuli tilattua jo vajaa vuosi sitten, melkein heti sen jälkeen kun oltiin lyöty talopaketin kaupat lukkoon. Ratkaisu ei ole kaduttanut missään vaiheessa. Kalustekuvat saatiin mukaan jo pääpiirroksiin ja LVI-suunnitelmia tehdessä oli myös tiedossa kaikkien vesipisteiden ja viemäreiden paikat.

Mieleiset kalusteet löysimme Parma keittiöiden valikoimasta.


Yläkerran makkareissa on jo pohjamaalit. Toimivat loistavasti myös väliaikaisena varastona.


Toisessa makkarissa kodinhoitohuoneeseen tulevia kalusteita.



Olohuoneesta keittiön suuntaan. Eteistä lukuunottamatta seinät on nyt maalattu. Kunhan eteisen seiniinkin saadaan maalia niin voisi soitella katon tasoitusporukan paikalle.


Olohuone.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Tasoitetta ja pohjamaalia

Projekti etenee pikkuhiljaa. Seinät alkavat vähitellen tasoittua ja pohjamaaliakin saatu seinille muutaman pöntön verran. Aika hidasta touhua, mutta eteenpäin mennään.







Lauantaina oli oikein mukava pakkaspäivä.


Sisällä vastaavasti tarkenee loistavasti.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Laattakaupoilla

Viimeisen vuoden aikana ollaan kierrelty useammassakin kaupassa laattoja katsomassa. Mieluiset löytyi sitten paikallisesta Laattapisteestä. Ensin kuviteltiin, että halutaan käyttää jotain räväkkiä värejä, mutta eihän se nyt tietenkään onnistu :).

Linkit kuviin löytyy tuolta oikean laidan suunnitelmista.

Lattian osalta päädyimme saman firman Antares mallistosta löytyvään laattaan.

torstai 1. tammikuuta 2009

Uusi vuosi alkoi rytinällä

Hyvää uutta vuotta vain kaikille! Meillä olisi tarkoitus päästä tänä vuonna muuttamaan Rosvomäelle, toivottavasti onnistuu.

Rosvomäen vuosi 2008 oli loppunut melkoisella rytinällä. Eilisiltainen myräkkä oli saanut otteen yhdestä pihalla olleesta männystä ja nurinhan se oli mennyt, onneksi ei kuitenkaan talon päälle. Jos autokatos olisi ollut valmis, tai edes rakenteilla, niin silloin vahinkoa olisi todennäköisesti tapahtunut. Mutta eipäs tapahtunut ja meikäläinen pääsi leikkimään metsuria.


Barrikaadi

Ryskis.

Muuten aika on mennyt seiniä tasottaessa ja hioessa. Ei juurikaan kerrottavaa. Ja ensi viikonlopun ohjelmassa seinien tasoittamista ja hiontaa.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Hyvää Joulua!!

"Talvi se viimein perille löysi, tallaamaan tuttuja tienoita. Hankia moisia nähty ei olla seuduilla näillä vuoskymmeniin. Hanget moiset suosiolla omaan rauhaansa jätettiin. Vaan keskellä nietosten yksinään lyhde laitettu linnuille on. Nyt hanget korkeat suosiolla talon rauhaa suojelee. Talvi viimein perille taisi tuomaan juhlan talohon."

K.Viikate

RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE MUKANA OLLEILLE, BLOGIN LUKIJOILLE JA MUILLE RAKENTAJILLE!






sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Maalämpö

Oho, edellisestä postauksesta onkin jo aikaa melkein kuukausi. Toisaalta mitään hillittömän radikaalia ei ole Rosvomäellä ole tapahtunutkaan ennen tätä viikkoa. Viime tiistaina pyörähti maalämpöpumppu käyntiin. Hyvin on ainakin tähän asti toiminut. Ensin muutama tunti ajoa pelkän lämpövastuksen varassa, ettei kompressori ala huutamaan hallelujaa (vaikka joulun aika onkin). Lattiaan ajettavan veden lämpötila oli +20 astetta. Noin kuuden tunnin jälkeen kytkettiin kompressori mukaan ja sen jälkeen sähkövastusta ei ole tarvittukaan. Lattiavaluista on jo sen verran aikaa, että rohkenimme nostaa veden lämpötilan +22 asteeseen. Tällä hetkellä talossa on ihan riittävän lämmin eli noin 17 astetta. Seinien tasoitus- ja hiontapuuhassa ei palele sitten yhtään. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan meinattu laskea lattialämmitysveden lämpötilaa. Ensi viikolle on nimittäin ennustettu jo 19 asteen pakkasia, joten tarkkailemma tilannetta.

Muuten raksalla käytetty aika on mennyt seiniä tasoitellessa ja uuneja lämmitellessä. Vuoden pimeimpään aikaan paljoa muuta ei ole jaksanutkaan. Töistä tullessa ollaan käyty lämmittämässä uunit ja viikonloppuisin puuhastelemassa lisäksi jotain muutakin. Tänään olisi tarkoitus käydä ostamassa tarvikkeita harkkoseinien tasoitukseen. Pääseepähän heti joulun jälkeen sulattelemaan kinkkua.


Maalämpöpumppu asennettuna ja pyörimässä.


Keruuputkiston tulot ja lähdöt


Toinen kuva lämpöpumpusta ja vasemmalla ilmanvaihtokone.


Ei sitä lunta vielä paljoa ole, mutta onneksi on tämänkin verran ja lisäähän tuota tuntuu tulevan.