maanantai 9. marraskuuta 2009

Etukuisti valmistui

Eilen saimme etukuistin valmiiksi. Parin viikonlopun päivät siihen meni, mutta hyvä siitä tuli. Viime viikonloppuna Appivanhemmat olivat mukana auttamassa. Hyvä niin, koska portaiden rakentamisessa näyttää olevan omat kikkansa.


Rungon rakentamista jatkui ensimmäisen portaan rakentamisella. Mikolle kiitokset vinkistä, nyt ylin porras on reilun kokoinen.

Ylin porras laudoitettuna umpeen. Tässä vaiheessa meillä ei ollut vielä täysin selvää miten loput portaat tuohon tulevat.

Hyvin nukutun yön jälkeen Tuomo päätyi tähän ratkaisuun.



Porrastuet.


Nurkan lisätuentaa.


Portaat valmiina. Alimman portaan nurkan alle laitettiin pari harkkoa tukemaan.


Viikkoa myöhemmin homma jatkui pylväiden vuoraamisella. Kuvassa koolaukset.

Vuorilaudoitusta.

Pylväät valmiina.

Viimeisenä kaiteet. Kuistin tason alapuolelle tulee vielä rimoitusta ja lopullinen ulko-ovi paikoilleen.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Etukuistin runko

Vihdoin ja viimein saatiin etukuistin ja portaiden rungon rakentaminen kunnolla vauhtiin. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus saada portaat valmiiksi. Appivanhemmat on tulossa avuksi. Kamerasta tyhjeni akku kesken päivän, mutta jotain todistusaineistoa kuitenkin saatiin.




Etukuistin rungon alkuvaihetta.




Porraskuilun seinissä ensimmäinen pintamaalikerros.


Putkari kävi pyörähtämässä ja laittoi suihkun hanat paikoilleen.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Lisää tapettia, maalia ja kaakeleita seiniin

Muutama kuva viime viikonlopulta.


Kaikki laatoitukset ja saumaukset on nyt valmit.


Pukkarinurkkaus.


Porraskuilu. Ainut tapetoimaton seinä löytyy toisesta pikkumakkarista.


Kellarin seinään piti päästä kikkailemaan Tierrafinon T-paint tekstuurimaalin kanssa. Purkissa jauheena 6 kiloa Ayers rockkia, 3 kiloa Gomeraa ja kilo mustaa kiillettä.


Kuivat aineet ensin sekaisin, 5,5 litraa lämmintä vettä sekaan ja tuloksena erehdyttävästä suklaavanukkaan näköinen mönjä.


Ensin kokeiltiin mönjän nostamista seinällä telalla, mutta pian huomasimme leveän pensselin toimivan huomattavasti paremmin. Pensselin jäljiltä tekstuuri olisi ollut aika rosoisen näköinen, joten vedettiin seinä vielä telalla kevyesti yli.


Tulokseen ollaan tällä hetkellä tyytyväisiä ja lopullinen tulos nähdään, kun ollaan pariin kertaan harjattu tai pyyhitty pinnasta irtopöly pois. Siinä vaiheessa mustan kiilteen pitäisi tulla näkyville.


Syksy.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Tapetointihommia

Viikonlopun aikana saatiin lisää tapettia seiniin. Kaikki laatat on myös kiinni, joskin saumaamista puuttuu vielä. Etukuistiakin suunnittelimme kovasti, tarkoituksena saada sekin tehtyä ennen talven tuloa.


Eeva vauhdissa.




Olohuoneen seinä


Ison makuuhuoneen tapettiseinä. Lauantaina käytiin hakemassa huonekuusi hoidosta. Alunperin kuusi saatiin joskus vuosia sitten joululahjaksi kummitytöltä. Hoitoon Eevan vanhemmille se lähti reilu neljä vuotta sitten sellaisena kituvana käppyränä.. Nyt yritämme hoitaa kasvia paremmin ja pitää se hengissä...


Lähikuva makuuhuoneen tapetista.




Portaiden laatoitukseen olemme erittäin tyytyväisiä.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Lattioiden laatoitusta

Lattioiden laatoitukset alkavat olla saumausta vailla valmiit. Yläkerran aulan, portaiden, pukkarinurkkauksen, takkahuoneen, pesuhuoneen ja saunan lattioissa on nyt laatat. Itse asiassa enää puuttuu saunan seinän alareunaan tuleva laattarivi.

Viime viikolla pidin loput kesälomat ja olin mukana paloittelemassa laattoja. Itse asentamiseen en koskenut. Lopputuloksena ammattilaisen käsistä suorat ja siistit laattarivit.




Yläkerran aula


Tarmo itse asiassa kuvattuna


Se on siinä.




Valmista pintaa alakerrasta


Ettäs tiedätte.


Vesieristeen tarranauha on harvinaisen rasittava materiaali. Jos liimapinnat sattuvat osumaan yhteen niin kiinni on ja pysyy. Kuvassa nauha on osaavissa käsissä.


Pesuhuoneen lattia vesieristettynä.


Keittiön kaapit

Tämän puolen seinältä puuttuu vielä pari kaappia. Pakastin saatiin jo päälle ja on sitä jo ladattukin.


Jos ensi viikonloppuna saisi noita seinälle.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Paneelia kattoon

Huh, taas meni reilu kuukausi ilman päivityksiä. Anteeksi.

Rosvomäellä on kuitenkin saatu sentään jotain aikaiseksi. Keittiön asennusta jatkettu muutamalla pykälällä, kellarin loput ulkoseinät saatiin pinnoitettua ja parvekkeen kaiteet lasituksia myöten valmiiksi. Yläkerrassa on saatu lisää maalia seiniin, mutta suurin osa ajasta ollaan käytetty kellarin katon paneelointiin. Ensikertalaisten ollessa asialla alku on, jos ei niin hankalaa, niin ainakin hidasta. Tänään tuntui siltä, että päästiin jo vauhtiin.

Ennen kattoon laittamista ollaan vahattu paneelit Osmo Colorilla ebenpuun sävyiseksi. Aluksi hieman hirvitti tempoa jäteöljyn näköistä lillinkiä puhtaanvaaleaan paneeliin, mutta lopputulokseen ollaan oltu tyytyväisiä.


Eeva vahaamassa ensimmäisiä paneeleja.


Kontrasti käsittelemättömään on melkoinen.


Viimeistelynaulain on osoittatunut verrattomaksi peliksi.




Tämän päivän tilanne. Takkahuone alkaa olla valmis. Yli neljämetristen paneeleiden jälkeen lyhempien asentaminen on ollut yhtä juhlaa. Jotkut pidemmistä paneeleistä kieroontuvat sen varran että taistelutahdolle on ollut tarvetta.




Siellä ne nyt on. Ja lisää on tulossa.




Rouhepinnoitettua seinää.




Parvekkeen kaiteet ovat nyt tolppien maalausta ja valoja lukuunottamatta valmiit. Alareunaan ruuvasimme kiinni lankun, joka tukee lasia ja kaventaa alareunaa riittävästi. Viime viikolla lasiliikkeen miehen kanssa laitettiin lasit paikoilleen.


Luontokuvana raakoja tomaatteja. Kypsymistä odotellessa..